- Suomi on osa Skandinaviaa. Yleensä tämän kuullessa en jaksa ruveta viilaamaan pilkkua, ymmärtäähän sen, etteivät esimerkiksi eteläamerikkalaiset voi olla niin perillä Euroopan maantieteestä, mutta joitakin eurooppalaisia oon joskus oikaissut asiassa.
- "You speak English there, right?" Tää on ehkä yllättävin oletus Suomesta, jonka oon kuullut, etenkin koska ainakin 5 eri ihmistä on sanonut tän mulle (tosin niistäkin suurin osa on kotoisin Atlantin toiselta puolelta). Siinä saa aina selitellä, että joo, kyllä me puhutaan englantia, usein aika hyvinkin, mutta ei se meidän äidinkieli oo.
- Suomi, Ruotsi, Norja... = sama maa. Aika monilla menee eri Pohjoismaat sekaisin enkä todellakaan ota sitä henkilökohtaisesti, mutta pakko sanoa, että sen jälkeen, kun yksi belgialainen bilsan opiskelija kysyi multa kolmannen kerran jotain Ruotsista, alkoi vähän keittää päässä.
- "For you it's not cold at all." Talvella tätä kuuli paljon. Useimmitenhan se oli totta, mutta kyllä leudon syksyn jälkeen se -10 astettakin tuntui ihan tarpeeksi kylmältä suomalaisellekin. Suurin ero taitaa olla se, että suomalaisena osaa pukeutua oikein, ei se, etteikö tuntisi kylmää ollenkaan. Nyt kesällä myös monet kyselevät, että kuinka kylmä Suomessa on tällä hetkellä, ja yllättyvät siitä, että siellä on lämpimämpää kuin täällä...
- "Finland and Nicaragua are next to each other." Okei, tän oon kuullut (onneksi!) vain kerran, mutta hämmennyin tästä kommentista aika paljon. Kyseessä oli chileläinen opettajaksi opiskeleva tyttö, joka ylpeili kyllä tietävänsä Suomen hyvistä Pisa-tuloksista, mutta maantiede ei ollut ihan hallussa. En oletakaan, että eteläamerikkalaiset osaisivat sijoittaa kaikki Euroopan maat kartalle, mutta luulis, että ainakin Väli-Amerikan maat ois paremmin tiedossa. En tiedä, kumpi on huvittavampi ajatus: Nicaragua Euroopassa vai Suomi Väli-Amerikassa.
kuvat: Finnish problems



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti