Illalla oltiin sovittu tapaaminen Casan eteen kahdeksan aikoihin. Olin tietenkin ensimmäisenä paikalla, ja mulla oli aikaa ihmetellä, kuinka erilainen aukio on tuohon aikaan illasta verrattuna esimerkiksi kolmeen aamuyöllä... Ainoat paikalla liikkuneet ihmiset olivat joko vaihtareita menossa bileisiin Le Post'iin tai turisti(?)kaksikko, joka selvästi kiersi LLN:in tärkeimpiä nähtävyyksiä eli cerclejä ja kysyi multakin ohjeita muutaman paikan löytämiseen. Olivat tosin valinneet ihan väärän kellonajan kierroksen tekoon, kun kaikki paikat olivat vielä kiinni! Varmasti yli puolen tunnin odottelun jälkeen oli viimeinenkin italialainen ja portugalilainen saapunut paikalle, joten voitiin astua sisään bileisiin. Saatiin poskiin numerot, joiden avulla voisi lähetellä viestejä salaa toisille.
Bileet olivat ihan mukavat, vaikka taas kerran todettiin vanhalla porukalla, että ei tunneta puoliakaan nykyisistä vaihtareista... Iltaa jatkettiin tietenkin Casassa, joka oli tosi täynnä, ja seuraavana päivänä oli melkein mustelmilla kaiken sen tönimisen jälkeen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti