keskiviikko 19. joulukuuta 2012

London 7.-10.12.

Lähdimme Lontooseen Brysselistä puoli yhden aikoihin yöllä. Ennen sitä kävimme katsomassa Grand-Placen kohujoulukuusen ja juomassa mukilliset hehkuviiniä. Ei se kuusi mun mielestä niin kamala ole, ehkä se on vaan vähän väärällä paikalla. Perinteiselle aukiolle sopisi paremmin perinteinen joulukuusi. Tosin installaatioon kuuluva mahtipontinen musiikki on ihan hirveää. 


Käytettiin taas opiskelijabudjettiin sopivaa Megabusia eli luvassa oli 8 tunnin bussimatka. Kun saavuimme Calais'n satamaan joskus aamuyöllä, satoi räntää ja tuuli niin paljon, etteivät lautat kulkeneet. Jouduimme odottamaan satamassa kaksi ja puoli tuntia. Lopulta puoli yhdentoista aikoihin bussi kurvasi Victorian asemalle, ja astuimme ulos bussista puolikuolleina. 

Kävimme ensin viemässä painavat laukkumme hostellille, ja sitten otimme metron Embankmentin asemalle. Siinä vaiheessa, kun nousi portaat ylös ja näki Thamesin, London Eyen ja auringon (!!) ei enää väsyttänyt yhtään. 





Ensimmäinen päivä meni keskustassa kävellessä. Ivonne ei ollut ikinä käynyt Lontoossa, joten hän halusi nähdä kaikki kuuluisat nähtävyydet, eikä muakaan haitannut kiertää tuttuja paikkoja uudelleen. 


St. James Park



Yritettiin bongata parvekkeelta oksentavaa Katea tai Williamia, mutta ei näkynyt. Joku mysteeripariskunta tosin lähti pihasta Ferrarilla. 


Covent Garden



Illalla käytiin syömässä fish and chips -annokset ja palattiin hostellille. Hetken lepäilyn jälkeen lähdettiin etsimään pubia jostakin lähistöltä. Neza oli ollut hostellissa aikaisemminkin ja tiesi, että ihan vieressä on mukava pub. Valitettavasti siellä oli yksityisbileet, joten kävelimme ympäriinsä yrittäen etsiä sopivaa paikkaa, mutta joka paikassa oli joko liian paljon ihmisiä tai sisäänpääsymaksu. Samoihin aikoihin alkoi tietenkin sataa, joten lopulta palasimme hostelliin, ostimme sieltä baarista Guinness-tölkit ja ne juotuamme kaaduimme sänkyihimme. 

Lauantaina suuntasimme kohti Notting Hilliä. Kävelimme väkitungoksessa, ja etsimme unelma-asuntoa itsellemme. Neza oli luvannut näyttää mulle sen kuuluisan sinisen oven Notting Hill -leffasta, mutta ei löydetty sitä. Nyt kun nopeasti googletin, huomasin, että ovi onkin nykyään maalattu mustaksi. Höh.








Iltapäivällä menimme bussilla Camden Towniin. Kierreltiin kaupoissa, ja Neza sekosi karkkikaupassa Muumi-tikkareista ja Angry Birds -karkeista. Pitää ilmeisesti tuoda niitä Suomesta joulun jälkeen... Sain myös vihdoinkin tyydytettyä mun intialaisen ruoan himon, josta olen kärsinyt jo monta kuukautta. 



(ja Starbucksissa piti käydä ainakin kaksi kertaa päivässä, huoh)


Illalla kävelimme pitkin Oxford Streetiä ja vähän shoppailimme. Ihmisiä oli tosin joka paikassa niin paljon, ettei hirveästi houkuttanut edes astua liikkeisiin sisään. Esimerkiksi tunnelma Primarkissa oli aika kaoottinen. 


Oxford Streetin jouluvalot olivat osittain samoja kuin kaksi vuotta sitten, ja loput olivatkin sponsoreiden mainosvaloja, mikä on aika tylsää. 


Illalla yritettiin uudelleen lähipubia, ja päästiinkiin sisään. Se oli viihtyisä paikka, vaikka muut asiakkaat olivatkin vähän outoja. No, toisaalta se on osa Lontoon viehättävyyttä. Voit pukeutua ihan miten vain, eikä kukaan katso toista kertaa.




Sunnuntaina kävelimme Thamesin rantaa pitkin. Ylitimme ensin Tower Bridgen, ja myöhemmin Millennium (tuttavallisemmin Harry Potter) Bridgen. 







Kaupungin nätein joulukuusi löytyi St Paul's Cathedralin vierestä. 

Iltapäivällä menimme Hyde Parkin joulumarkkinoille, ja sen jälkeen kahvilaan lepuuttamaan jalkoja ja tappamaan aikaa ennen illan bussia.




Haimme hostellista laukkumme, ja menimme Victorian bussiasemalle mukamas hyvissä ajoin, mutta muistettiin bussin lähtöaika väärin, joten myöhästyimme siitä. Ei muuta kuin uudet liput aamukahdeksaksi ja aseman lattialle nukkumaan... Oli pirun kylmää ja epämukavaa, mutta oli se ainakin ihan uusi kokemus mulle, ja näin jälkikäteen sille voi nauraa. 

Kokonaisuudessaan oli tosi kiva reissu, ja näin kolmannen kerran jälkeen voin edelleenkin sanoa, että Lontoo on maailman paras kaupunki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti