perjantai 28. syyskuuta 2012

Synttärijuhlia

Maanantaina oli brasilialaisen Roberton synttärit, ja muutamat vaihtarit päättivät järjestää kunnon yllätysjuhlat synttärisankarille. Kämppikset houkuttelivat Roberton ulos asuntolastaan, ja sillä aikaa me muut menimme odottamaan asuntolan keittiön parvelle ilmapallojen kanssa. Roberton palatessa heitettiin ilmapallot alas keittiöön, laulettiin synttärisankarille ja syötiin tiramisua kakun asemesta. Juhlat jatkuivat puoleen yöhön saakka. Muutamat jatkoivat juhlia Casassa, mutta itse en halunnut liata kenkiäni (ja jo cercleissä pilatut kengät olivat vieläkin märät Bruges'in sateesta), joten lähdettiin kotiin Nezan ja Ivonnen kanssa yhtä matkaa.


Kasvoilla luonnollisesti Brasilian lipun värit

Tiistaina oli yliopiston järjestämä International Day. Iltapäivästä lähtien oli vaihtareille tarkoitettua ohjelmaa, mutta minä osallistuin vain illalliseen ja ilmaiskonserttiin. Iltaohjelma järjestettiin Ferme du Biereaussa. Tunnin odottelun ja ihmettelyn jälkeen saimme mehua ja dippikasviksia, ja tervetulopuheiden jälkeen meille tarjottiin myös pastaa take away -pahvilaatikoista. Illan konsertissa esiintyi kaksi bändiä, ensimmäinen oli yllättävän hyvä, toinen taas ei (reggaeta espanjaksi?). Niinpä lähdettiin kesken toisen bändin setin Beckettsiin viettämään Nezan viimeisiä teinihetkiä ennen keskiviikon syntymäpäivää.


Keskiviikkona mulla ei ollut luentoja, mutta mentiin Ivonnen, Nezan ja muutaman Ivonnen kaverin kanssa bussilla Wavren Decathloniin (urheilukauppa yms.). Yritin etsiä itselleni kumppareita ja sisäliikuntakenkiä, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Illalla juhlittiin tyttöporukalla Nezan synttäreitä, ja käytiin illemmalla myös Latino Amerikapin bileissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti