sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Asuntolabileet ja Belgian Beer Weekend

Ensimmäinen viikko Belgiassa takana! Aika on kulunut nopeasti, ja kivaa on ollut.

Perjantaina kiersimme kielikurssiryhmämme kanssa Louvain-la-Neuvessa. Kävimme muun muassa vanhalla maatilalla, joka on ollut paikalla ennen yliopistoalueen rakentamista. Oli kiinnostavaa kuulla lisää LLN:n historiasta. Tiivistäen kerrottuna UCL:n eli Université catholique de Louvainin ranskankielinen osa erosi Leuvenin yliopistosta vuonna 1968, ja piti löytää sopiva paikka, johon yliopiston voisi rakentaa. Louvain-la-Neuven paikalla oli silloin vain neljä maatilaa, sillä ihmiset välttelivät tuulista kukkulaa. Lisäksi paikka oli lähellä Ottignies'n rautatieasemaa sekä suhteellisen lähellä Leuvenia (ensimmäisinä vuosina useimmat opiskelijat ja opettajat kulkivat Leuvenin ja LLN:n välillä). Yhteensä 80 arkkitehtia suunnittelivat Louvain-la-Neuven, ja vuonna 1972 ensimmäinen laitos siirtyi LLN:iin. Kyseessä oli luonnontieteiden laitos kuulemma siksi, koska LLN oli vielä rakennusvaiheessa, ja opiskelijoiden täytyi esimerkiksi kulkea kumppareissa ympäriinsä ja muutenkin kestää huonompia olosuhteita...

"Turistikierros" loppui tervetulomaljaan, jonka jälkeen käväisin kotona syömässä ja suihkussa, ja palasin illaksi LLN:iin vaihtaribileisiin. Muutamat vaihtarit ovat väliaikaismajoituksessa yliopiston asuntotoimiston yläkerrassa. Pojat olivat ostaneet monta korillista Delhaizen halvinta kaljaa, ja kahdella eurolla sai juoda "ilmaista kaljaa". Ainakin 30 vaihtaria ahtautui asuntolan keittiöön ja käytäville juttelemaan ja pelaamaan juomapelejä. Klo 23 saimme kehoituksen lähteä, ellemme halua poliisia paikalle. Mentiin Grand-Placelle hengaamaan, ja sieltä paikalliseen yökerhoon, Beckettsiin. Mun piti kiirehtiä vikaan junaan, joten ehdin suurin piirtein vain käydä vessassa ennen lähtöä... Ois kiva asua jo nyt LLN:ssa, niin ei tarvitsisi huolehtia junista...


Eilen lähdimme yhden aikoihin 20 vaihtarin porukalla Brysseliin Belgian Beer Weekend -festareille, jotka järjestettiin Grand-Placella. Ihmisiä oli ihan liikaa pienellä alueella, ja liikkuminen paikasta toiseen oli välillä todella hankalaa, mutta tulipa ainakin maisteltua eri oluita. Illemmalla istuskeltiin eri paikoissa. Söin myös ekat ranskalaiset Belgiassa! Ihan jees. Vohveleita en vielä kerennyt maistaa, vaikka jo pelkkä tuoksu oli taivaallinen. Pitää mennä pian uudelleen Brysseliin tekemään kunnon turistikierros. Viikonloppuisin meno-paluulippu maksaa 6 euroa, ja opiskelija-alennuksella se on vielä halvempaa joten ei ole ainakaan rahasta kiinni.



Tänään kävin kävelyllä Ottigniessa. Etsin boulangerieta, mutta ainoa, jonka löysin, oli lomalla... Pitää mennä ensi viikolla uudelleen. 


Ottignies'n kirkko



Näitä lappusia löytyy joka toisen auton takalasista. En nyt olis niin huolissani kaupungistumisesta, koska suurin osa Ottigniesta on edelleen ihan vaan omakotitaloaluetta...


Mahtipontinen osoitteeni tällä hetkellä.


Mun "yksiö" löytyy yläkerrasta, ikkunat takapihalle.

Iltapäivä ja ilta kului juoden teetä, katsellen Neiti Marplea ja valmistellen huomista esitelmää. Meidän pitää esitellä joku tunnettu oman kotimaan henkilö ja vastaava belgialainen. Valitsin Jean Sibeliuksen, koska luulen, että osaan vastata aika hyvin Sibbeä koskeviin kysymyksiin, ja jos muut ryhmäläiset ei tunne Sibeliusta entuudestaan, niin nyt on viimeistään aika tutustua! Belgialaiseksi vastineeksi löysin Eugène Ysaÿen, joka eli samoihin aikoihin, ja oli myös säveltäjä/viulisti/kapellimestari.  

Mun huoneessa on ollut tänään tosi kylmä, eikä patteri taida toimia! Onneksi mulla on tosi paksu peitto... Voisin joku päivä laittaa tänne vähän kuvia mun huoneesta, mutta nyt just en jaksa. 


Bonne nuit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti