torstai 30. elokuuta 2012

Ranskaa, ranskaa ja vielä vähän ranskaa

Viime päivät ovat kuluneet ranskan kurssilla ja käytännön asioita hoitaessa. Kielikurssilla on ollut hauskaa, ja ranskakin alkaa vähitellen sujua. Onneksi kurssi painottuu nimenomaan puhumiseen, koska se on useimmilla, myös minulla, se heikoin kohta. Aluksi puhuimme vaihtareiden kesken englantia, mutta nyt yritetään puhua mahdollisimman paljon ranskaa myös vapaa-ajalla. Tietenkin pakkaa sekoittaa ne vaihtarit, jotka eivät osaa sanaakaan ranskaa, eikä aina väsyneenä/lasillisen jälkeen jaksa puhua ranskaa...

Tiistaina kävin katsomassa opiskelija-asuntoani. Belgiassa on oma terminsä opiskelija-asuntolalle: un kot. Olin varannut ajan yliopiston asuntotoimistoon klo 15, ja siksi lähdin kielikurssilta aikaisemmin. Olin paikalla jo kymmentä vaille, kun virkailija sanoi, että "ollaan vähän en retard, tuutko 15.30 uudelleen". Kävin välillä hankkimassa itselleni belgialaisen prepaid-liittymän, ja tulin takaisin. No, ehkä neljän jälkeen paikalle saapui tyyppi, joka lähti näyttämään mulle ja tanskalaiselle (yhtä ärsyyntyneelle) vaihtarille meidän asuntoja. Lähdin ihan turhaan aiemmin kurssilta, ja muistan, kuinka maanantaina en missään nimessä voinut varata aikaa kolmen jälkeen. Huoh. Joka tapauksessa mun asuntola on keskustassa, ja 5-10 minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. (Itse asiassa LLN:ssa joka paikkaan on 5-10 minuutin kävelymatka...) Vaikka alaovella haisikin kusi, itse asuntola kolmannessa kerroksessa oli ihan kiva. Muistaakseni mulla on vain kolme kämppistä! Yhteiset tilat vaikuttivat siisteiltä, tosin kylppäri ei ollut mitenkään ihmeellinen. Mun huone on suurempi kuin odotin, ja sieltä löytyy lavuaari, vaatekaappi, kirjahylly, yöpöytä, sänky, työpöytä ja tuoli. Paljon tyhjää tilaa keskellä huonetta eli tervetuloa kaikki nukkumaan mun lattialle!

Eilen oli kaunis ilma, joten käytiin pienellä porukalla terassilla. Ennen sitä ooteltiin, kun muutamat kävivät tutustumassa katoliseen kot à projet -asuntolaan. Yliopistolla on myös asuntoloita, joissa asuvien täytyy osallistua erilaisiin aktiviteetteihin, riippuen asuntolasta. Katoliseen kot à projetiin kuuluu pakollinen messu keskiviikkoisin, illallisen valmistaminen vuoroviikkoina, kirkon ovien sulkeminen vuoroiltoina jne. Loppujen lopuksi eräs portugalilainen vaihtari otti vastaan paikan asuntolasta. Katsotaan, miten siellä suhtaudutaan bilettämiseen ja myöhäisiin kotiintuloaikoihin...

Illalla tapasimme isommalla porukalla Place de l'Universitélla ja jatkoimme siitä terassille. Ensimmäistä kertaa tunsi itsensä oikeasti vaihtariksi, kun kulki noin 20 meluavan Erasmus-opiskelijan joukossa ympäri keskustaa.

Tänään suurin saavutukseni oli vuokrasopimuksen allekirjoittaminen. Onneksi mun ei tarvinnut enää asioida samojen ärsyttävien virkailijoiden kanssa kuin edellisinä kertoina. Sopimuksista vastaava virkailija oli mukava, ja kaikki hoitui viidessä minuutissa ja jopa kokonaan ranskaksi! Harmi, että pääsen oikeasti muuttamaan asuntolaan vasta 15. syyskuuta, vaikka siellä ei edes asu kukaan tällä hetkellä.

Huomenna kierretään kurssiryhmän kanssa Louvain-la-Neuvessa, ja luvassa on myös jonkinlainen tervetulomalja. Nyt läksyjen pariin!


(Niin ja kommentit on kivoja, niin tiedän vähän, ketkä tätä lukee.. :) )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti