maanantai 27. elokuuta 2012

Ensimmäinen päivä Louvain-la-Neuvessa

Heräsin aamulla klo 6.30, ja lähdin seitsemän aikoihin kävelemään kohti juna-asemaa. Löysin asemalle helposti, mutta lipunmyyntipaikka oli vaikeampi löytää, koska asema oli rempassa. Onneksi kysymällä löytää yleensä aina perille. Lipunmyyjätäti ei tosin hyväksynyt UCL:n hyväksymiskirjettä todistukseksi siitä, että olen opiskelija, joten joudun ostamaan kertalippuja ainakin siihen asti, kun olen ilmoittautunut yliopistoon. Onneksi lähdin aikaisin, sillä lippuhäsläykseen tuhlautui paljon aikaa, ja jouduin odottamaan junaakin 20 minuuttia. Lisäksi Louvain-la-Neuveen saavuttua onnistuin eksymään matkalla Centres de languesiin. Kaikki rakennukset ovat samannäköisiä punatiilitaloja ja tiet enemmänkin mutkittelevia kujia, jotka kulkevat rakennusten läpi ja muuttuvat välillä portaiksi. Keskusta on täysin autoton, mikä on tietysti mukavaa, mutta osittain se myös vaikeuttaa suunnistamista, koska tiet ovat tosiaan niin pieniä ja epäselviä... Löysin kuitenkin ajoissa perille!

Kurssi alkoi ulkona tarjotulla aamiaisella. Palelimme ulkona tunnin ajan, ja juttelin ainakin slovenialaisen, amerikkalaisen, tsekin, kanadalaisen ja saksalaisen kanssa. Miksiköhän aina kun kertoo olevansa Suomesta, ihmiset vastaavat: "OH, from Finland!?" En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu... Meidät jaettiin noin 12 hengen ryhmiin, ja yhteen asti teimme lähtötasotestejä ja juttelimme. Kyllä se ranska muuten sujuu, mutta puhuminen on vaikeaa. Toivottavasti kolmen viikon päästä se olisi jo sujuvampaa!

Kurssin jälkeen lähdin slovenialaisen ja tsekkitytön kanssa yliopiston Service de logements -toimistoon. Yritin selvitellä, voisinko allekirjoittaa opiskelija-asuntolan vuokrasopimuksen jo nyt, jotta voisin ilmoittautua yliopistoon. Jostain syystä virkailija ei pystynyt tänään tekemään mitään, vaan pyysi minua tulemaan huomenna uudelleen. Pitää lähteä ranskan kurssilta puoli tuntia aikaisemmin, jotta ehdin sinne ennen toimiston sulkeutumista... Iltapäivällä kiersin uusien vaihtarikavereiden kanssa kiinteistövälitystoimistoissa etsimässä heille asuntoa. Välillä syötiin myös "take away"-pastaa keltaisista kupeista (lounasaikaan joka toisella vastaantulijalla oli samanlainen kuppi kädessä), ja käytiin myös juomassa belgialaista olutta.

Päivän lopuksi Louvain-la-Neuven keskusta alkoi tuntua jo tutummalta. Onneksi LLN on niin pieni paikka, että sen oppii tuntemaan nopeasti! Jotain sekin kertoo, että erosin porukasta käydäkseni kaupassa ennen kotiinlähtöä, ja muut menivät katsomaan yhtä asuntoa, mutta törmäsimme puolen tunnin päästä juna-asemalla toisiimme uudelleen.

Maisemanvaihdos tuntuu todella virkistävältä, ja on tosi hauskaa olla täällä! Vuosi täällä on varmasti ihan mahtava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti